Tommi Kinnunen voitti Oulun kirjailijaseuran Botnia-palkinnon

Tänä syksynä kolmatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu kuusamolaislähtöisen Tommi Kinnusen romaani Pintti. Teos on ilmestynyt vuonna 2018, ja se sai jo ilmestyessään paljon positiivista huomiota ja mittavan määrän lukijoita.

”Tommi Kinnunen kuvaa kolmannessa romaanissaan Pintti pientä yhteisöä tutulla taidolla. Ajankuvan Kinnunen hallitsee tälläkin kertaa varmasti. Romaanin tarina asettuu uomaansa siten, että se virtaa karahtamatta niihinkään kiviin, joita joku toinen kertoja ei kykenisi välttelemään. Lukija tuntee olevansa etuoikeutettu päästessään niin liki romaanin henkilöiden ajatuksia ja tunteita. Lukiessa tuntuu välillä, kuin seuraisi kaikkea sitä omin silmin, ja tässä onkin kirjailijan vaade: sinun pitää kokeman kaikki se, mitä kukin kuvatuista. Kinnusen kerronnan taidokkuus pakottaa joissakin kohdin laskemaan teoksen käsistä: on pysähdyttävä hetkeksi ja annettava pulssin tyyntyä. Toisessa kohdin sen tekee, koska on annettava juuri luetun kuin tuoksua ympärillä.”, kerrotaan Botnia-palkinnon raadin perusteluissa palkinnon jaosta.

Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen Kirjakauppa, Oulun Energia, Hätälä, Bitfactor ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

Lisää vuoden 2019 Botnia-palkinnosta Oulun kirjailijaseuran verkkosivulla.

Tommi Kinnunen