Yhteinen yksivuotias eKirjasto

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjaston julkaisemisesta tulee Lainan päivänä 8.2. yksi vuosi. Maakuntien liki puolen miljoonan asukkaan käytössä on yksitoista eri e-palvelua, joista lähes kaikkia voi käyttää etänä myös muualla kuin kirjastoissa. eKirjasto tuo kirjastojen asiakkaille maksutta tarjolle tietoa ja viihdettä ajasta ja paikasta riippumatta. Uusien palveluiden käyttö on kasvanut tasaisesti koko vuoden ajan.

Kirjautuminen eKirjaston palveluihin tapahtuu kirjastokortilla ja siihen kuuluvalla PIN-koodilla. Palveluvalikoimaan kuuluu e-kirjoja, e-äänikirjoja, sanoma- ja aikakauslehtiä, musiikkia, soitonopetusta, konserttitaltiointeja ja elokuvia.  Linkit kirjaston tarjoamiin palveluihin löytyvät OUTI-verkkokirjastosta osoitteesta outi.finna.fi eKirjasto-sivulta. Osaan palveluista on tarjolla myös sovellus.

Vuoden 2020 alussa palvelutarjontaan tuli hieman muutoksia. Uutena palveluna käytössä on e-kirjapalvelu Biblio. Suomenkielisiä aikakauslehtiä tarjoavan eMagzin lehtivalikoimasta noin 70 lehteä voi nyt lukea myös kirjaston ulkopuolella. Sanakirjapalvelu RedFox poistui käytöstä. Tuttuina palveluina jatkavat kirjastossa käytettävät lehtipalvelut ePress ja eMagz. E-kirjapalvelut Ellibs ja OverDrive, taidemusiikkia sisältävä Naxos Music Library, jazziin keskittyvä Naxos Music Library Jazz, ulkomaisia lehtiä tarjoava PressReader sekä elokuvien suoratoistopalvelu Viddla, taidemusiikin konserttitaltiointeja sisältävä Naxos Video Library ja soitonopetusvideoita tarjoava Rockway ovat edelleen tarjolla paikasta riippumatta.

Vuonna 2019 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjaston tarjoamia e-kirjoja ja e-äänikirjoja lainattiin kahdesta eri palvelusta 68 605 kertaa. E-lehtiä luettiin kolmessa eri palvelussa 281 529 kertaa. Kuunneltuja musiikkiraitoja kertyi 19 018. Elokuvia, soitonopetusvideoita ja taidemusiikkitaltiointeja katseltiin 10 090 kertaa.

Vastikään uutisoitu valtakunnallisen e-kirjaston selvityshankkeen saama rahoitus ilahduttaa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastoja. Alueella odotetaan mielenkiinnolla selvityksen tulosta ja mahdollista valtakunnallista e-kirjastoa.