Oulun kaupunginkirjasto lähettää satelliitin kohti Tarinataivasta

Oulun pääkirjasto voi olla menossa remonttiin, mutta kirjasto laajentaa nyt toimintasädettään avaruuteen ja julkaisee Tarinataivaan.

Tarinataivas on Oulun kaupunginkirjaston luoma tähtikartta, josta löytyy kirjaston henkilökunnan laatimia lukusuosituksia kaikenikäisille asiakkaille. Erilaiset tähtikuviot ja muut taivaalla kiertävät kappaleet sisältävät tietoa niihin liittyvistä tarinoista, jotka on koottu suosituslistoiksi OUTI-verkkokirjastoon. Teoksia voi varata listoilta kirjastokortin ja PIN-koodin avulla. Kirjojen lisäksi Tarinataivaan ensimmäisessä pohjoisessa osassa suositellaan myös Pohjoisen eKirjaston e-äänikirjoja.

Tarinataivas päivittyy neljä kertaa vuodessa. Nyt julkaistavan Pohjoisen Tarinataivaan lisäksi alkukesällä julkaistaan Eteläinen Tarinataivas.

Tarinataivaan verkko-osoite on ouka.fi/tarinataivas. Jos pyörivä tähtitaivas ei aukea omalla selaimella tai puhelimella, siihen löytyy myös saavutettava tekstiversio. Tarinataivas on liitetty myös osaksi OUTI-verkkokirjaston Kirjallisuus-sivua.

Käytäthän Tarinataivaaseen liittyvissä somepäivityksissäsi hashtagia #tarinataivas. Oulun kaupunginkirjasto voi jakaa julkaisujasi myös omissa kanavissaan.