Voisiko sen lainata?

OUTI-verkkokirjastossa järjestettiin 12.-30.9.2019 Mitä lainaisit kirjastosta? -kysely asiakkaille. Kyselyyn vastaamalla asiakkaat saivat ehdottaa yhtä tai useampaa esinettä, joita toivoivat hankittavaksi kirjastoon. Määräaikaan mennessä ehdotuksia tuli yhteensä 102 kappaletta. Kyselyn kautta tulleet ehdotukset otetaan huomioon tulevaisuuden kirjastopalveluja kehitettäessä.

Ylivoimaisesti toivotuimpia olivat joko lainattava tai kirjaston tiloissa käytettävä ompelukone sekä työkalut. Myös erilaisia pelejä, kuten lautapelejä, pihapelejä ja konsolipelejä toivottiin paljon, samoin askarteluvälineitä. Liikunta- ja retkeilyvälineet pitivät myös pintansa vastausten joukossa: toiveita esitettiin trendikkäistä hulavanteista kanootteihin ja retkiluistimista pelastusliiveihin. Myös taidelainaamoa ja kokoontumistiloja harrastus- ja yhdistyskäyttöön toivottiin. Ehkä kaikista sympaattisin toive oli kuitenkin se aineettomin: lukukaveri lukemaan opettelevan lapsen tueksi.

OUTI-kirjastoista voi jo nyt lainata monenlaisia esineitä. Kirjastoista löytyy lainattavia liikuntavälineitä, kuten kahvakuulia, lumikenkiä ja kävelysauvoja. Myös taidetta, soittimia, sateenvarjoja ja askelmittareitakin löytyy sekä valikoima erilaisia pelejä pihapeleistä konsolipeleihin. Oulussa Kaijonharjun kirjastossa on jo jonkin aikaa voinut varata käyttöönsä ompelukoneen ja saumurin kirjaston aukioloaikoina. Useissa kirjastoissa kouluikäiset lapset voivat myös harjaannuttaa lukutaitoaan varaamalla ajan lukulemmikille ja lukemalla sille ääneen. Lainattavat esineet löytyvät verkkokirjaston haulla ja kirjastoissa käytettävistä esineistä ja kirjastojen varattavista tiloista ja palveluista on tietoa kirjastojen verkkosivuilla.

Tavaroiden lainaaminen puoltaa paikkaansa osallisuuden ja tasavertaisuuden edistämisessä. Myös ympäristösyistä tavaroita on järkevää lainata tai vuokrata – kaikkea ei aina tarvitse ostaa itse. Kirjaston lisäksi muutkin toimijat lainaavat ja vuokraavat muun muassa liikuntavälineitä ja työkaluja. Kirjastot tukevat myös yhteistyökumppaneidensa esinelainausta.

Kysely tehtiin osana Oulun ja Kuusamon kaupunginkirjastojen sekä Iin kunnankirjaston Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä -hanketta. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kaksi kirjapalkintoa. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Suuri kiitos kaikille vastanneille ja onnittelut palkinnon saajille!

Lukuhöperö innostaa lukemaan yhdessä!

Oulu oivaltaa -päivänä 22.11. juhlitaan uudistunutta Lukuhöperö-diplomia. Lukuhöperö on esiopetuksen kokonaisuus, minkä avulla lapsia innostetaan lukemaan ja kuuntelemaan tarinoita. Lukuhöperön kirjalistan kirjat on teemoitettu päiväkotien toiveiden mukaisesti. Tehtävät on ryhmitelty Oulun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman Ilmaisun monet muodot -teemojen mukaisesti ja tehtäviä voi myös vapaasti keksiä ja soveltaa.

Lukuhöperö-diplomi on julkistettu tänään Karjasillan kirjastossa. Julkistamistilaisuudessa oli Mäntylä-Snellman päiväkodin eskarilaisten runo- ja lauluesityksiä sekä piirustusnäyttely.

Hienon Lukuhöperö -nimen diplomille ovat keksineet Mäntylä-Snellman päiväkodin eskarit. Lukuhöperön uudistuneen ilmeen on suunnitellut Mira Mallius. Lukuhöperö–diplomi on alun perin kehitetty Lukuinto-hankkeessa vuonna 2013. Kehittämisryhmään on kuulunut asiantuntijoita Oulun kaupunginkirjastosta, sanataidekoulusta sekä Mäntylä-Snellman päiväkodin esiopetusryhmästä. Kehittämistyö tehtiin Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Pro Gradu-opinnäytetyönä.

Lukuhöperö-materiaalit sisältävät kirjalistan, tehtävälistan, julisteen, Lukuhöperö-passin sekä –diplomin. Päiväkodit voivat tulostaa kaikki materiaalit itselleen osoitteesta ouka.fi/lukuhopero.

Lukuhöperö-logo

Virkisty lukemalla -lukuhaaste Oulu oivaltaa -päivän kunniaksi

Tutkimukset antavat vahvaa näyttöä siitä, että lukeminen tekee hyvää aivoille: jo pieni kirjaan syventymisen hetki vähentää lihasjännitystä, laskee sykettä ja ehkäisee dementiaa. Lukemisen avulla voi myös rauhoittaa mielensä iltaisin ennen nukkumaanmenoa.  

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta haastaa hyvinvointilautakunnan jäsenet ja samalla kaikki oululaiset osallistumaan Virkisty lukemalla -lukuhaasteeseen, joka julkaistaan perjantaina 22.11. Oulu oivaltaa-päivän kunniaksi. Haasteen kymmenen kohtaa johdattavat etsimään lukemista ja rentoutumaan lukemisen äärellä arjen kiireissä. Lukuhaasteen tehtävälomakkeen saa kirjastoista tai sen voi tulostaa Virkisty lukemalla -haasteen verkkosivulta www.ouka.fi/oulu/kirjasto/virkisty-lukemalla

Lukuhaasteen toteuttamiselle on aikaa 1.6.2020 saakka. Oulun kaupunginkirjasto arpoo osallistuneiden kesken kirjapalkintoja. Kirjastoihin palautetut täytetyt lomakkeet osallistuvat arvontaan.

Lukuhaasteen on laatinut Oulun kaupunginkirjasto. Hengähdä hetkeksi ja lue!  

#virkistylukemalla #ouluoivaltaa #oululukee

Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta

Postilakko näkyy myös kirjastoissa

Maanantaina 11.11. alkava Posti- ja logistiikka-alan unionin, PAU:n lakko vaikuttaa kirjastojen toimintaan tulevina viikkoina. 

Kirjastosta paperikirjeinä lähetettävät noutoilmoitukset ja palautuskehotukset viipyvät lakon vuoksi matkalla, mutta asiakkaan vastuu lainoista tai varausten noudosta ei kuitenkaan poistu. Lainojen ja varausten seurantaa varten kannattaa ottaa käyttöön kirjaston eräpäivistä muistuttavat sähköposti-ilmoitukset. Noutoilmoitukset voi saada lisäksi myös tekstiviestinä. Verkkokirjasto ja puhelinpalvelut ovat normaalisti käytössä kirjastoasioiden hoitamiseen. Keskitetyn asiakaspalvelun puhelinnumero on 08 558 47337, kirjastokohtaiset yhteystiedot löytyvät OUTI-verkkokirjastosta Kirjastot-sivulta.

Aamukannossa olevat sanomalehdet eli Kaleva ja Helsingin Sanomat tulevat kirjastoihin normaalisti. Muiden painettujen lehtien jakelussa tulee olemaan häiriöitä koko lakon ajan. Digitaaliset näköislehdet ilmestyvät normaalisti. Niitä voi selata kirjastojen asiakaskoneilla ja kirjastojen langattomissa verkoissa. 

Postin kuljettamat kaukolainat matkaavat tuntemattoman ajan. Postilakon on ennustettu kestävän 11.–24.11.  

OUTI-verkkokirjaston marraskuun päivitys

Marraskuun vinkkilistoissa muun muassa aavistellaan joulua ja haistellaan jo talven tuoksuja. Lisäksi vinkkejä on monista muistakin aiheista. Uusia vinkkejä on etusivun lisäksi Kirjallisuus-, Lasten kirjasto-, Nuorten kirjasto– ja Musiikki-sivuilla.

eKirjasto-sivu ja eKirjaston palveluiden ohjesivu on käännetty nyt myös englanniksi. OUTI-verkkokirjaston kielen voi vaihtaa sivun yläbannerista.

Tommi Kinnunen voitti Oulun kirjailijaseuran Botnia-palkinnon

Tänä syksynä kolmatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu kuusamolaislähtöisen Tommi Kinnusen romaani Pintti. Teos on ilmestynyt vuonna 2018, ja se sai jo ilmestyessään paljon positiivista huomiota ja mittavan määrän lukijoita.

”Tommi Kinnunen kuvaa kolmannessa romaanissaan Pintti pientä yhteisöä tutulla taidolla. Ajankuvan Kinnunen hallitsee tälläkin kertaa varmasti. Romaanin tarina asettuu uomaansa siten, että se virtaa karahtamatta niihinkään kiviin, joita joku toinen kertoja ei kykenisi välttelemään. Lukija tuntee olevansa etuoikeutettu päästessään niin liki romaanin henkilöiden ajatuksia ja tunteita. Lukiessa tuntuu välillä, kuin seuraisi kaikkea sitä omin silmin, ja tässä onkin kirjailijan vaade: sinun pitää kokeman kaikki se, mitä kukin kuvatuista. Kinnusen kerronnan taidokkuus pakottaa joissakin kohdin laskemaan teoksen käsistä: on pysähdyttävä hetkeksi ja annettava pulssin tyyntyä. Toisessa kohdin sen tekee, koska on annettava juuri luetun kuin tuoksua ympärillä.”, kerrotaan Botnia-palkinnon raadin perusteluissa palkinnon jaosta.

Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen Kirjakauppa, Oulun Energia, Hätälä, Bitfactor ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

Lisää vuoden 2019 Botnia-palkinnosta Oulun kirjailijaseuran verkkosivulla.

Tommi Kinnunen

Kiimingin kirjasto palaa evakkoretkeltään Syke-talolle

Kiimingin Syke-talon peruskorjausremontti alkaa valmistua ja suunnitelmien mukaan kirjasto on tarkoitus avata uudistetuissa tiloissa 7. tammikuuta 2020.

Kiimingin kirjasto palvelee ABC:llä  vielä 1. marraskuuta saakka. Kirjasto on suljettu muuton ajan 2.11.2019–6.1.2020. Varaukset voi noutaa Kiimingin Oulu10:n asiointipisteestä (Lempiniementie 2)  tiistaihin 31. joulukuuta saakka. Palautuksia ei Oulu10:ssä oteta vastaan, ne voi jättää muihin Oulun kaupunginkirjaston toimipisteisiin. Lainojen eräpäivät on siirretty ja ne ovat aikaisintaan 13. tammikuuta 2020. Omat lainat ja varaukset voi tarkistaa OUTI-verkkokirjastosta osoitteesta outi.finna.fi tai soittamalla kirjaston keskitettyyn asiakaspalveluun numeroon 08 5584 7337.

Jäälin kirjastoa voi käyttää omatoimisesti joka päivä kello 7–21. Asiakaspalveluajat Jäälin kirjastossa ovat ma–ti klo 10–16, ke klo 11–18 ja to–pe klo 13–20. Omatoimiaikana kirjastoon pääsee kirjastokortilla ja siihen liitetyllä PIN-koodilla. Kirjastoautojen pysäkkiaikataulun voi tarkistaa kirjaston verkkosivuilta: www.ouka.fi/kirjasto.

Kiimingin kirjasto 7.1.2020 alkaen:

Syke-talo, Kirjastokuja 1, 90900 Kiiminki
ma–to klo 9–19, pe 9–17, la 9–15

Kiimingin kirjasto

Uusia OUTI-kirjastokortteja koristavat koski, kettu ja kirja

OUTI-kirjastojen asiakkaat voivat valita uuden kirjastokorttinsa nyt kolmesta uudesta mallista. OUTI-verkkokirjastosta tutun kosken pauhun lisäksi kortteja koristavat Christel Rönnsin suunnittelema viekas kettuhahmo ja hillitympi kirja-aihe. Lompakosta helposti löytyvää, pirteän pinkkiä korttia voi käyttää edelleen.

Uudelle asiakkaalle kirjastokortti on maksuton. Kortin vaihto vaihtamisen ilosta kustantaa 3 euroa.

Kortit on suunnitellut Sanni Salo muotoilutoimisto Muodosta. Sanni Salo on suunnitellut myös OUTI-verkkokirjaston värimaailman.

kirjastokortit

Ii on yksi vuoden Kirjastokunta-finalisteista

Vuoden Kirjastokunta -kilpailun finalistit julkistettiin 4.10. Turun kirjamessuilla. Finalisteihin kuuluvat Iin lisäksi Helsinki, Kurikka, Mikkeli ja Tampere.

Kunnalle ja sen kirjastotoiminnalle myönnettävä Vuoden kirjastokunta -palkinto jaetaan tänä vuonna toista kertaa. Kuntaliiton järjestämän kilpailun voittoa tavoitteli 28 kuntaa, joista finaalin valittiin viisi hakijaa. Tänä vuonna kilpailun teemana oli lukeminen ja lukemisen edistäminen.

Iin kirjastossa on tehty viime vuosina paljon töitä lasten lukemisen edistämiseksi. Kirjastolla on ollut kaksi alle kouluikäisiin kohdistuvaa hanketta. Pelastetaan iltasatu – lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeet edistivät alle kouluikäisen ja heidän vanhempiensa lukuharrastusta. Hankkeiden jälkeen kirjastossa on aloitettu tukiviitotut satutuokiot sekä perustettu Selkis-kokoelma, joka sisältää helppolukuista ja selkokielistä aineistoa.

Millon se auto tullee? -hankkeessa panostettiin erityisesti kirjastoautopalveluihin. Hankkeen jälkeen kirjastoautoon voi rakentaa ilmastoaiheisen pakohuonepelin ja se on jo lyhyen käytön jälkeen ollut suuri menestys.

Iin pääkirjaston lastenosasto on uudistettu. Nuorille on perustettu oma 15+ -kokoelma sekä oman tila. Tilojen suunnitteluun ovat osallistuneet lapset vanhempiensa kanssa ja nuorten tilan suunnittelussa on kuultu nuorisovaltuustoa.

Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10.2019 klo 13.00. Loppukilpailun tuomarina toimii juontaja ja kirjailija Jenni Pääskysaari. Lisäksi Suomen kirjastoseura järjestää verkkoäänestyksen, jossa finalistien keskuudesta valitaan yleisön suosikki. Yleisöäänestykseen voi osallistua 4.10. jälkeen Suomen kirjastoseuran Facebook-sivuilla tai Iin kirjaston verkkosivuilla.

Iin pääkirjasto

Uutta OUTI-verkkokirjastossa lokakuussa

Paljon syksyisiä luku- ja musiikkivinkkejä on lisätty ympäri verkkokirjastoa. Myös tulevaa Kalle Päätalon 100-vuotispäivää voi juhlistaa lukemalla Kallen elämäntarinaa.

Verkkokirjaston päivitysten myötä julkiset vinkkilistat, esimerkiksi OUTI-verkkokirjastosta löytyvät listat, on mahdollista kopioida omiin suosikkeihin ja tämän jälkeen muokata omana listanaan. Voit myös itse merkitä suosikkilistasi julkiseksi ja jakaa sen linkkiä vaikka Facebookissa.