Uutuutena OUTI-kirjastojen soittimissa on Oulun pääkirjaston musiikkiosastolta lainattavat kaksi viisikielistä kannelta. Kirjastoista on lainattavina myös ukuleleja ja cajón.
Soittimia ei voi varata, mutta niiden saatavuuden ja sijaintikirjastot näkee Outi-verkkokirjastostamme. Soitinten kaveriksi löytyy tietenkin soitonoppaita ja nuotteja! Kysy lisää kirjaston henkilökunnalta.
Saksan kieltä ja kulttuuria Suomessa edistävä Goethe-Institutin kirjasto on toimittanut Ouluun siirtokokoelman. Kokeilun tarkoitus on tarjota kieltä sujuvasti osaaville saksaksi ilmestynyttä kirjallisuutta kirjaston oman kokoelman lisäksi. Kokeilu kestää syksyyn saakka.
Saksankieliset kirjat ovat Oulun pääkirjastossa. Kaikki OUTI-kirjastojen asiakkaat voivat niitä lainata ja myös varata noudattavaksi omaan kirjastoonsa. Kirjat löytyvät OUTI-verkkokirjaston aineistohaulla ja niistä on koottu Bücher auf Deutsch -lista.
Toive yhteistyöhön
Goethe-Institutin kirjaston kanssa on tullut asiakkaalta.
Goethe-Institutin kirjastolla on myös digitaalinen kirjasto, Die Onleihe. Palvelu sisältää saksankielisiä e-kirjoja, e-äänikirjoja, e-lehtiä ja elokuvia. Palvelun käyttö on ilmaista kaikille vakituisesti Suomessa asuville ja sinne rekisteröidytään omalla sähköpostiosoitteella.
Iin, Oulun tai Raahen kirjastojen lukuoppaisiin voi ottaa yhteyttä nyt myös OUTI-verkkokirjastosta löytyvällä lomakkeella. Voit tilata kirjalistan sähköpostiisi. Oulussa ja Iissä saat halutessasi kirjapaketin valitsemaasi kirjastoon. Oulussa voit myös tavata Lukuoppaan henkilökohtaisesti kirjastossa. Lukuopaspyyntöihin vastataan viiden arkipäivän kuluessa.
Pohjoinen lukuhaaste laajeni ensimmäisellä lisähaasteella, jossa luetaan yhdeksän dekkaria. Haastekohdat ja Dekkarihaasteen oma bingolomake löytyvät Pohjoisen lukuhaasteen sivulta.
OverDrive e-kirjapalvelussa on mahdollisuus osallistua maailmanlaajuiseen verkkolukupiiriin 1.-15.4. Luettavana kirjana on Abu Bakr al Rabeeahin ja Winnie Yeungin Homes – A Refugee Story. Kirjan voi lainata OverDrive-palvelusta tai Libby-mobiilisovelluksesta kirjautumalla kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla. Voit osallistua keskusteluun Big Library Read -sivustolla osoitteessa https://biglibraryread.com/.
Homes on ainutlaatuinen tositarina siitä, miten nuori poika pääsi pois sotavyöhykkeeltä turvaan Kanadaan ja kertoo nyt sydäntäsärkevän tarinansa ja mitä Syyriassa todella tapahtuu.
Kainuun ja
Pohjois-Pohjanmaan yhteinen eKirjasto otettiin käyttöön tammikuussa 2019.
Ellibsin toimintahäiriön vuoksi yhdistymistä edeltäviä kokoelmia on
poikkeuksellisesti voinut käyttää. Ellibs on poistanut vanhat kokoelmat ja
siellä tehdyt lainat ja varaukset. Pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa harmia.
Ota Ellibs uudelleen käyttöön seuraavasti:
Kirjaudu
ulos Ellibsistä.
Valitse
kirjastoksi Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjasto.
Kirjaudu
sisään kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla.
Tutustu
kokoelmaan. Lainaa ja varaa e-kirjoja ja e-äänikirjoja. Lue ja kuuntele.
Jos palvelun toiminnassa on ongelmia, ota yhteyttä omaan kirjastoosi.
Lapset saivat oman sivunsa OUTI-verkkokirjastoon. Lasten kirjasto -sivu löytyy yläreunan valikosta Vinkit-otsikon alta. Sivulle on kerätty muun muassa lukuvinkkejä ja tietoa kirjaston käytöstä. Uusia vinkkejä on ripoteltu myös etusivulle sekä Kirjallisuus– ja Musiikki-sivuille.
Miten voi tehdä hakuja? Miten uusitaan lainat? Miten tehdään varauksia? Etusivulle on lisätty ohjevideoita jotka opastavat OUTI-verkkokirjaston käyttöön.
Verkkokirjastossa testataan asiakaspalvelua chatin avulla. Chat-ikkuna löytyy sivun oikeasta alareunasta. Chattiin vastataan arkipäivisin keskitetystä asiakaspalvelusta. Jos asiakaspalvelijoita ei ole paikalla, chatin kautta voi jättää myös viestin.
300 minuutin lukuhaaste
on Jäälin koulun oppilaskunnan ideoima. Lukuhaaste julkaistaan
yhteistyössä kaupunginkirjaston kanssa. 300 minuutin lukuhaaste on
Oulun koulujen avaus Oulu lukee! -teemavuoteen. Jäälin koulun oppilaat
haastavat Oulun koululaiset mukaan lukemaan! Haasteeseen voi myös
tarttua kuka tahansa missä päin Suomea vain.
Lukuhaasteessa
luetaan 10 minuuttia kerrallaan erilaisilla tyyleillä. Oppilaiden
ideoimia lukutyylejä löytyy 30 erilaista. Voit lukea esimerkiksi
taskulampun valossa, uimalasit päässä, hassulla äänellä tai villasukat
jalassa. Kun on suorittanut kaikki lukutavat, on lukenut yhteensä 300
minuuttia. Haasteeseen voi lukea mitä vain kirjallisuutta.
Jäälin
koulun lukuhaaste syntyi, kun koulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä
pyysi koulun oppilaskuntaa miettimään, miten lasten lukemista saisi
lisättyä. Oppilaskunta tarttui heti toimeen ja ideoi Jäälin koululle
hauskan lukuhaasteen. Yhteistyössä Oulun kaupunginkirjaston kanssa
haaste päätettiin julkistaa kaikkien saataville. Lukuhaastetta voidaan
toteuttaa kaikissa Suomen kodeissa, kirjastoissa, kouluissa ja
päiväkodeissa.
Haasteen julkistusjuhlaa vietetään Jäälin kirjastossa, Laivakankaan koululla maanantaina 18. helmikuuta kello 12.15–13.00.
Minne saakka lukuhaaste leviääkään? Jaa haasteeseen osallistumisesi somessa tunnisteella #lukuhaaste300
E-kirjoja ei enää luetteloida OUTI-kirjastojen kirjastotietokantaan
ja vanhat luettelointitiedot on poistettu, eli e-kirjoja ja
e-äänikirjoja ei löydy enää OUTI-verkkokirjaston aineistohaulla.
E-kirja- ja e-äänikirjoja voi etsiä Ellibs- ja OverDrive- sekä monesta
avoimesta palvelusta joihin on linkit OUTI-verkkokirjaston eKirjasto-sivulla.
E-kirjojen
ja e-äänikirjojen lisenssit ovat voimassa yleensä vuoden. Lisenssien
vanhentumista on seurattu ja poistuneiden e-kirjojen tiedot poistettu
järjestelmästä. Uusia e-kirjoja on ostettu viikoittain ja myös
lisenssejä on vanhentunut viikoittain. Työmäärän vuoksi
luettelointitietojen ajan tasalla pitäminen entiseen tapaan olisi
haastavaa.
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot tarjoavat ensimmäisenä koko
Suomessa asiakkailleen täysin yhteiset e-aineistopalvelut yli maakunta-
ja kimpparajojen. Yhteistyössä on mukana kaksi maakuntaa, 38 kuntaa ja
neljä kirjastokimppaa. Alueen melkein puoli miljoonaa asukasta tulevat
saamaan tasa-arvoiset e-aineistopalvelut. Uusi eKirjasto sisältää 11
e-aineistopalvelua, joissa on entistä laajempi valikoima muun muassa
e-kirjoja, e-äänikirjoja, e-lehtiä, musiikkia ja elokuvia. Asiakkaille
tarjotaan aineistoja yhä useammalla kielellä ja yhä useampaa palvelua on
mahdollista käyttää etänä ja myös mobiilisovelluksen kautta.
Aiemmin
e-aineistopalveluiden tarjonnassa on ollut kuntien välillä suurta
vaihtelua. Yhteistyön myötä kaikilla kunnilla on nyt samanlaiset
mahdollisuudet tarjota e-aineistoja. Kaikkien kuntien
e-aineistopalvelujen määrä ja valikoimat kasvavat huomattavasti.
Alueellisen yhteistyön ansiosta kirjastot pystyvät tarjoamaan
asiakkailleen tasa-arvoiset ja saavutettavammat e-aineistopalvelut.
E-aineistojen ansiosta kirjaston palvelut eivät ole sidottuja tilaan,
joten asiakkaan ei tarvitse mennä kirjastoon lainatakseen luettavaa,
kuunneltavaa tai katsottavaa. Aineiston liikkuminen asiakkaalta toiselle
ei vaadi aineiston kuljettamista, joten e-aineistojen käytössä nousevat
esiin myös ekologiset arvot.
Linkit e-aineistopalveluihin löytyvät OUTI-verkkokirjaston eKirjasto-sivulta ja kirjastojen omilta verkkosivuilta. Palvelut ovat ilmaisia kirjastojen asiakkaille ja niitä pääsee käyttämään kaikilla Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen kirjastokorteilla ja PIN-koodilla. E-aineistopalveluiden käyttöön saa opastusta oman kirjaston henkilökunnalta.
Helmikuussa on oikea aika kokeilla e-lukemista ja tehdä se yhdessä vaikka koko ystäväpiirin kanssa. Kirjastot ja kustantajat avaavat yhtaikaisesti luettavaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Koko kansa lukee -kampanjan ajan voit vapaasti viihtyä seuraavien e-kirjojen parissa.
Kampanjakirjoja voi käyttää oman kirjaston e-kirjapalvelun kautta tai Ellibs-sovelluksella (ladattavissa oman puhelimen sovelluskaupasta) samaan tapaan kuin avaisi nettisivun tai ne voi ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.
Kirjan lainaamiseen tarvitaan vain paikallisen, oman kirjaston
kirjastokortti, verkkoyhteys ja lukemiseen soveltuva laite. Kirjat ovat
kaikkien yhtaikaisesti lainattavissa koko kampanjan ajan 4.–24.2.2019.